Laulaminen antaa voimaa ja energiaa

Laulun uskotaan olleen olemassa yhtä kauan kuin musiikinkin, joten se tulee aina kaukaa esihistoriallisista ajoista saakka. Laulun konsepti tunnetaan kaikissa maailman kulttuureissa, ja sen synty vaikuttaakin olevan ihmisyhteisöissä yhtä väistämättömästi tapahtuvaa kuin puhekielen kehitys, joka sekin tunnetaan ympäri maapalloa. Kyseessä on siis ihmisille todella ominainen toiminta, joten ei siis ole mikään ihme, että laulaminen voikin tuntua niin antoisalta ja suorastaan terapeuttiselta.

Kuka vain voi laulaa
Muuhun musisointiin verrattuna laulussa loistavaa on se, ettei sitä harjoittaakseen tarvitse erillisiä soittimia tai muita vempeleitä. Vaikka paremmaksi laulajaksi voi totta kai kehittyä laulua opiskelemalla ja tekniikkaa harjoittelemalla, voi kuka tahansa kuitenkin laulaa lurauttaa ilman minkäänlaisia opintoja tai taustatietoja asiasta. Ja moni meistä laulaakin – vaikka omista laulutaidoistaan ei olisi niin varma, että tahtoisi esitellä niitä muiden nähden, lauleskelee todella moni kotona yksin ollessaan tai vaikkapa autolla ajaessaan.

Erityisen suosittu yksityinen lauluympäristö vaikuttaa olevan kylpyhuone. Suihkussa laulaminen on satoja vuosia tunnettu, varsin laajalle levinnyt tapa, joka monen mielestä kruunaa rentouttavan peseytymishetken. Suihkussa laulaminen on antoisaa, koska tila on akustiikaltaan varsin suotuisa ja saa näin laulajan äänen kuulostamaan hänen päässään kauniin runsaalta ja vahvalta. Omien korvien lisäksi näistä huippusuorituksista pääsevät harmi kyllä nauttimaan useimmiten vain kylpyhuonekalusteet.

Tunteiden purkamista tai muuten vain harrastamista
Laulussa on voimaa. Se on loistava väline niin positiivisten kuin negatiivistenkin tunteiden käsittelyyn, joten se voi toimia erittäin merkityksellisenä kanavana omien tunteiden ilmaisuun. Moni laulua harrastava kertookin ammentavansa voiman ja tunteen ääneensä omista, joskus raskaistakin elämäntilanteistaan ja ajatuksistaan. Laulu onkin parhaimmillaan todella voimaa antava ja tunteita kanavoiva harrastus, jota voi harjoittaa kotiolojen lisäksi myös vaikkapa laulutunneilla tai karaokeharrastuksen parissa.

Ihmiset uskovat monesti, että tullakseen hyväksi laulajaksi olisi musikaalisuus ja taidon siemenet pitänyt omaksua jo lapsuudessa, mutta todellisuudessa koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lauluharrastusta. Laulutunneille voi mennä kuka tahansa. Onkin lähinnä laulajasta itsestään kiinni, onko hän kiinnostunut tavoitteellisesta harrastuksesta vai vain uusista itseilmaisun tavoista ilman sen kummempaa pinnistelyä.

Esiintymisestä nauttiva voi löytää onnen karaokelavoilta, joihin tervetulleiksi toivotetaan niin taitavat kuin aloittelevatkin laulajat. Karaokea ei ole enää mitään syytä mieltää humalaisten pikkutunneilla tuottamaksi, häpeää aiheuttavaksi mölinäksi, vaan sitä voi varsin hyvin harrastaa laulun ja esiintymisen itsensä takia. Onhan kyseessä ikiaikainen ja ihmiselle varsin luontainen toiminta, joka parhaimmillaan tuntuu suorastaan vapauttavan kahleista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *